Mainos

Katainen sai eduskunnan luottamuksen Himas-tapauksessa

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) sai tänään odotetun luottamuslauseen eduskunnalta äänin 141-16.

Tyhjiä ääniä annettiin 14.

Eduskunnan suuri sali joutui äänestämään, kun perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen esitti Kataiselle epäluottamuslausetta perussuomalaisten Teuvo Hakkaraisen tukemana.

Oinonen perusteli epäluottamuslausetta filosofi Pekka Himaselta tilatulla tulevaisuustutkimuksella. Oinosen mielestä Katainen vaikutti tutkimuksen tilaamiseen ja rahoittamiseen laittomalla tavalla.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta selvitti asiaa jo aiemmin Oinosen ja kahden muun perussuomalaisen kansanedustajan tekemän tutkintapyynnön perusteella. Valiokunta totesi yksimielisesti, ettei Katainen ollut rikkonut lakia Himas-tutkimuksen tilaamisen yhteydessä.

Tämänpäiväisessä äänestyksessä epäluottamusta Kataiselle kannatti osa perussuomalaisista ja kaksihenkinen vasenryhmä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.