Mainos

Katainen Salossa: Jotkut ovat luovuttaneet – emme halua täällä samaa

Nokian alasajot iskevät pahasti kuntatalouteen. Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ja työministeri Lauri Ihalainen (sd.) neuvottelivat tänään Salon tilanteesta Nokian yritysjohdon ja Salon kaupungin johdon kanssa.

Pääministeri Katainen valikoi sanansa kannustaviksi. Hänen mukaansa Salossa kannattaa ja pitää laskea työmoraalin varaan.

– Jotkut toiset ovat luovuttaneet. Emme halua Salosta samanlaista paikkaa.

Kataisen mukaan yksikään yritys ei halua perustua yhteiskunnan tuen varaan. Mutta apua tarvitaan.

- Nokia on halukas tekemään paljon ilman työpaikkaa jääneiden työllistämiseksi.

Työministeri Lauri Ihalainen kertoi, että Euroopan globalisaatiorahastosta on haettu 10 miljoonaa euroa.

– Kansallinen osuus 4,4 miljoonaa euroa osoitetaan ensi viikolla ely-keskuksiin Saloon. Myös uusi hakemus globalisaatiorahastoon on jo tekeillä.

Myös Salon kaupunki irtisanoo?

Ihalainen asetti Salon tilanteen kehyksiinsä, eikä kuva ole ruusuinen.

– Salossa on käynnissä teollisen historian ehkä pahin rakennemuutos, joka on yhdelle paikkakunnalle tullut.

Ihalainen näki Nokian ja Salon kaupungin välillä myös kohtalonyhteyden.

– Luvut ovat molemmilla huolestuttavia.

Nokian tehtaiden alasajon pelätään nyt johtavan irtisanomisiin myös Salon kaupungissa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.