Mainos

Katainen: Suomen kanta Portugaliin oltava selvä

Tämän hetkisen valtiovarainministerin Jyrki Kataisen mukaan Suomen täytyy päättää kanta Portugalin tukipakettiin ennen EU:n valtiovarainministerineuvoston Ecofinin kokousta.

– Kanta on oltava. Osallistun kokoukseen, ja jokainen maa kertoo oman kantansa. Silloin myös Suomen kanta pitää olla täysin selvä, Katainen sanoo.

Suomen esitys määrittyy Kataisen mukaan niin, että suuri valiokunta antaa mandaatin.

– Tottakai täytyy neuvotella myös mahdollisten tulevien hallituspuolueiden kanssa, Katainen sanoo.

Tiedonanto vasta myöhemmin

Kataisen mukaan tiedonanto uudelle eduskunnalle tulee vasta myöhemmin.

– Kun Ecofinin euroryhmässä tehdään päätökset, ne tulevat tarvittaessa kunkin maan parlamenttiin ratifioitavaksi. Suomessa näin tapahtuu, Katainen selvittää.

Siksi asiat pitää hänen mukaansa neuvotella tulevien eduskuntaryhmien kanssa selviksi.

– Nyt toimimme niin, että kaikki menee Suomen lakien mukaan. Ratkaisuilla täytyy olla riittävä poliittinen kannatus myös uudessa eduskunnassa.

Mari Kiviniemi ilmoitti aiemmin tänään, että vanha hallitus ei hänen mielestään tee päätöstä tukipaketista. Kataisen mukaan tämä ei tuo asian etenemiseen ylimääräistä mutkaa.

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.