Mainos

Katainen: Talvivaaralle markkinaehtoinen rahoituspaketti

Valtio ei aio lähteä yksin tukemaan kaivosyhtiö Talvivaaraa, vaan pelastuspakettiin tarvitaan myös muita rahoittajia.

- Hallitus on osallistunut keskusteluun Talvivaaran rahoituspaketista, mutta sen syntyminen on epävarma. Sen pitää olla markkinaehtoinen, pääministeri Jyrki Katainen (kok) sanoo MTV:n Uutisille.

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta on viime aikoina käsitellyt useaan kertaan Talvivaaran tilannetta. Valtio on sijoitusyhtiönsä Solidiumin kautta Talvivaaran suurin omistaja noin 17 prosentin osuudella.

- Kun yhtiöllä ei mene hyvin, se herättää aina huolta, Katainen sanoo.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) on luvannut kommentoida Talvivaaran tilannetta eduskunnassa iltapäivällä.


 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.