Mainos

Katainen tyytyväinen Espanjan tukipyyntöön

Pääministeri Jyrki Katainen (kok) on tyytyväinen, että Espanja teki vihdoin virallisen pyynnön pankkituesta. Espanja pyysi apua muilta euromailta eilen.

Kataisen mukaan tärkeintä on se, millä ehdoilla lainoitus tehdään.

– Olennaista on se, että pankkisektoria voidaan järjestellä uudelleen ja pääomitusrahat suunnataan elinkelpoisille eikä elinkelvottomille pankeille, Katainen totesi.

Euromaat ovat aiemmin tehneet alustavan päätöksen, että Espanjan pankkeja voidaan tukea enimmillään 100 miljardilla eurolla.

Suomi on toivonut lainan myöntämistä pysyvästä kriisirahastosta, joka ei ole vielä aloittanut toimintaansa. Jos pankkeja tuetaan väliaikaisen kriisirahaston kautta, Suomi aikoo vaatia jälleen vakuuksia.

Myös Kypros pyysi eilen talousapua EU:lta. Kataisen mukaan Kreikan vaikeudet vaikuttavat myös Kyprokseen.

– He pyrkivät ennakoimaan tilanteen vaikeutumista tällä tukipyynnöllä.

EU-johtajat yrittävät jälleen ratkoa EU:n talouskriisiä ylihuomenna alkavassa huippukokouksessa, jossa Suomea edustaa pääministeri Katainen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.