Mainos

Kataisen yllätys: Koskinen kuuli ministerisalkustaan tänä aamuna

Uusi maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen sai tietää ministeripestistään vasta tänä aamuna.

Koskinen kertoi MTV3 Uutisille, että kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen soitti hänelle kotiin aamuyhdeksältä ja tarjosi salkkua. Vastaus oli annettava heti.

–Vastuuta ei voi pakoilla, kommentoi myöntävän vastauksen antanut Koskinen.

Katainen tavoitti maanviljelijä Koskisen kotoaan Hauholta. Hän ei päässyt muiden sitoumusten takia Helsinkiin puoluevaltuuston kokoukseen, jossa ministerit valittiin.

–Oppositio pitää minut virkeänä, Koskinen luonnehtii uuttaa pestiään keskustaan viitaten.

Koskinen mukana tunnusteluissa

Hallitustunnusteluihin osallistuneen Koskisen nimi nousi ministerispekulaatioissa esiin jo aiemmin viikolla nimenomaan maa- ja metsätalousministeriön osalta. Koskinen kiisti asian.

Kataisen mukaan Koskista ei kuitenkaan ollut vaikea taivutella mukaan talkoisiin.

–Hän on kokenut, erittäin vakaa ja rakentava persoona eli juuri sitä, mitä Suomi tarvitsee. Jari Koskinen on paljon vartijana ja juuri siksi hän siinä tehtävässä on. Luotan siihen, että Jari Koskisen johdolla nimenomaan Suomalaisen ruoan ja metsätalouden etuja pystytään parhaiten puolustamaan, Katainen ylisti tänään puoluevaltuuston kokouksen jälkeen.

Sama salkku tuttu entuudestaan

Vuonna 1960 syntynyt Koskinen asuu siis Hauholla ja on ammatiltaan maanviljelijä. Hän on entinen kansanedustaja ja ministeri.

Koskinen jätti eduskunnan syksyllä 2009 siirtyäkseen Lontoossa toimivan Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin johtokunnan jäseneksi.

Eduskunnassa Hämeen vaalipiiriä edustanut Koskinen istui vuosina 1996-2009. Hän on toiminut maa- ja metsätalousministerinä lyhyesti myös 2002-2003.

Koskinen on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta.

Katso Eeva Lehtimäen juttu:

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.