Mainos

Kateellinen työkaveri pilaa ilon työstä

Kateus kuuluu jokaiselle työpaikalle, mutta riistäytyessään se voi olla tuhoavaa. Pahimmillaan työyhteisön hallitsematon kateus tukahduttaa ajattelun, tallaa luovuuden, estää oppimisen, rakentavan yhteistyön, hapattaa ilmapiirin ja aiheuttaa henkistä pahoinvointia.

Työtoverin kateuden taustalla on aina ihailu. Kateus saa käyttövoimaa itsen vertaamisesta muihin.

Kateuden pahin muoto on tuhoava kateus. Sen vallassa oleva tuntee vihaa, raivoa ja katkeruutta. Hän haluaa kostaa ja vahingoittaa kohdettaan.

Keinoina voivat olla mustamaalaus tai ilkeä juoruilu, jopa toisen työn sabotointi. Kateellinen saattaa turvautua myös henkiseen väkivaltaan ja kiusaamiseen. Kateus voi saada tuhoamaan jopa toisen tavaroita tai aikaansaannoksia.

Työterveyslaitoksen kehittämiskonsultti Susanna Lundell sanoo, että tuhoavan kateuden vallassa oleva pyrkii mitätöimään kohteensa ansiot.

-Toisen paremmuus merkitsee kateelliselle syvää narsistista loukkausta, mikä uhkaa itsetuntoa. Taustalla on alemmuudentunteita, jotka ovat tiedostamattomia. Kateuden paljastuminen aiheuttaisi sietämättömiä mitättömyyden, avuttomuuden ja häpeän tunteita, Lundell kirjoittaa Kateus työyhteisössä -kirjassa.

Tuhoava kateus voi kalvaa mieltä jopa vuosia.

"Miten se nyt tuossakin onnistui?"

Työelämässä törmää myös vähemmän vaarallisiin kateuden lajeihin. Esimerkiksi kateudenpuuskat ovat tavallisia, ja ne iskevät esimerkiksi silloin, kun toisen ihailemista seuraa kateudenpistos. Kateudenpuuskat menevät pian ohi, jopa minuutissa.

Jäytävä kateus taas saa käyttövoimaa, kun ihminen huomaa, että työkaverilla menee paremmin kuin itsellä. Kadehtiminen tekee vaikeaksi iloitsemisen toisen puolesta, se saattaa herättää vahingoniloa ja kiukkua.

Joku ihminen voi olla kova kadehtimaan, eivätkä muut voi hänen tunteilleen mitään.

- Epäasialliseen käytökseen saa ja pitää puuttua. Työpaikan johdon tehtävänä on määrittää sopivan käytöksen rajat. Myös jokaisella työntekijällä on vastuu siitä, että työpaikalla käyttäydytään hyvin, Lundell toteaa.

Kateuden vallassa oleva harvoin myöntää taipumuksensa. Kateutta voisi kuitenkin hallita miettimällä omia tunteita, ikäviäkin ja pohtia, mistä ja miksi ne syntyvät.

- Kateellinen voi miettiä, olisiko itse valmis ponnistelemaan saavuttaakseen saman kuin kateuden kohde tai mitä voisi oppia tältä, Lundell sanoo.

Toisen onnistumiset ottavat päähän

Kateuden kohde ei ole tehnyt mitään väärää, hän on vain erinomainen kadehtijan silmissä ja siksi joutunut kateuden kohteeksi. Kateellinen etsii oikeutusta vihan ja kaunan tunteilleen eli kaivelee kateuden kohteen vikoja ja epäonnistumisia.

- Kateudesta tulee työyhteisön yhteinen ongelma silloin, kun ihmiset eivät tiedosta omaa kateuttaan.

Työelämässä kateus kohdistuu kipeimmin toisten onnistumisiin, hyviin ihmissuhteisiin, johtajuuteen, luovuuteen ja hedelmälliseen yhteistyöhön.

Ahne kadehtii muita

Jos ihminen on rakentanut oman identiteettinsä ja itsearvostuksensa vain työelämän varaan, omat epäonnistumiset ja työkavereiden onnistumiset saavat helposti kateuden heräämään.

Nykypäivän työelämässä jatkuva tulosten vaatiminen ja kilpailu ruokkivat ihmisten ahneutta. Se näkyy vääristyneenä kunnianhimona.

- Työstä voi tulla vain väline rahan, aseman, vallan ja maineen saamiseksi. Ahne kahmii töitä ja tekee laadun sijasta määrää. Hän ei kykene tuntemaan aitoa iloa saavutuksistaan ja kadehtii muita, Lundell kirjoittaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.