Mainos

Katosiko ajokortti? – uusiminen halpenee maanantaina

Ajokorttien ja muutamien muiden liikennelupien hinta halpenee maanantaina.  

Uuden ajokortin hinta putoaa 60 eurosta 40 euroon. Ajokortin kaksoiskappaleen hinta laskee 42 eurosta 20 euroon, mikäli asian hoitaa netissä.  

Halpenemisen taustalla on se, että ajolupien myöntäminen siirtyy poliisilta liikenteen turvallisuusvirasto Trafille.

Trafi on puolestaan ulkoistanut palvelun A-Katsastus-konserniin kuuluvalle Ajovarmalle.  

Tavoitteena on ollut helpottaa asiointia, sillä nyt kuljettajatutkintoihin ja ajokortteihin liittyvät palvelut saa samasta paikasta, sanoo osastopäällikkö Kimmo Pylväs Trafista.  

– Kun me vastaamme nyt ajo-oikeusasioista, halusimme, että yhden luukun periaate toteutuu. Se helpottaa niin kansalaisten asiaa kuin meidänkin.  

Muutoksen toivotaan myös nopeuttavan ajolupa-asioiden käsittelyä.  

Valmistautuessaan muutokseen Trafi on kouluttanut Ajovarman työntekijöitä uusiin tehtäviin. Samanaikaisesti Trafi ja Ajovarma ovat kehittäneet yhdessä tietojärjestelmiä ajokorttiasioiden hoitamiseen. Ajanvarausjärjestelmä avattiin vuoden lopulla.  

Ajovarmassa uudet tehtävät hoituvat pääosin vanhalla henkilöstöllä, sanoo toimitusjohtaja Hannu Pellikka. Autojen rekisteröintien ja omistajanvaihdosten hoitaminen tuli syksyllä mahdolliseksi netin kautta, mikä vähensi työmäärää yhtiössä.  

– Tässä tuli sitten sopivasti tämä ajokorttiasia, että saadaan rekisteröinteihin käytettyä henkilöstöä kohdennettua lupapalveluihin, Pellikka sanoo.  

Ajovarmalla on yhteensä 107 toimipistettä hieman alle sadalla paikkakunnalla ympäri Suomen. Asiointimatkat kuluttajalle eivät siis muutu, Pellikka ja Pylväs sanovat molemmat.  

Trafi on tehnyt ajokorttipalveluista sopimuksen Ajovarman kanssa neljäksi vuodeksi. Lisäksi Trafilla on kolmen vuoden optio sopimuksen jatkamisesta. Valvontaa Trafi hoitaa lupa-asioista samaan tapaan kuin kuljettajatutkintojen myöntämisen tai katsastustoiminnan suhteen.

Poliisilta väheni 120 henkilötyövuotta  

Poliisi on ajokorttien kanssa tekemisissä enää vain, jos kuljettajalta otetaan kortti hyllylle. Poliisilla ajokorttiasioiden käsittelyyn on tarvittu noin 120 henkilötyövuotta ympäri maan, sanoo lupahallintopäällikkö Minna Gråsten.  

Tuo henkilöstömäärä ei poliisille jää, vaan työvoimaa vähennetään tehtävän siirtämisen seurauksena.  
– Tähän on varauduttu muutaman vuoden ajan. Tämä ei ole meille kovin dramaattinen asia, sanoo Gråsten.  

Väkeä on vähennetty määräaikaisuuksia lopettamalla ja eläköitymisillä. Viime kesänä päivitetyssä poliisin resurssimallissa muutos oli otettu huomioon, Gråsten sanoo.  




Muita lupia:

-Vammaisen pysäköintilupahakemus laskee 25 euroon.  
-Liikenneopettajalupahakemus laskee 39 eurosta 30 euroon.  
-Taksinkuljettajan ajolupahakemus laskee 62 eurosta 50 euroon.   



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.