Mainos

Katsastus kalliimpaa pohjoisessa

Autokatsastus on Pohjois-Suomessa hieman kalliimpaa kuin etelässä. Lapissa katsastus maksaa keskimäärin 51 euroa ja Länsi-Suomessa 47 euroa.

Hintahaitari ulottuu koko maassa 44 eurosta 56 euroon yhtä suurta poikkeusta lukuunottamatta. Joensuussa henkilöauton sai vertailun aikana katsastettua yhdessä liikkeessä 19 eurolla.

Katsastusten hinnat ovat nousseet selvästi kolmessa vuodessa. Esimerkiksi Länsi-Suomessa ja Oulun läänissä maksu on kallistunut lähes kymmenellä eurolla.

Lääninhallitukset Etelä-Suomen lääniä lukuunottamatta selvittivät henkilöautojen määräaikaiskatsastusten hintoja ympäri maata. Hinnoissa ei ollut mukana esimerkiksi pakokaasumittausta.

Muut työt kuten pakokaasumittaukset, muutoskatsastukset ja auton oman päästödiagnostiikan mittaukset vaihtelivat hinnaltaan selvästi enemmän kuin pelkkä katsastusmaksu.

Katsastusasemien kilpailu on Suomessa vapaata, joten asemat voivat määritellä itse hintansa. Tarkemmat tiedot kymmenistä vertailluista katsastusasemista lääneittäin löytyvät internetsivustolta www.laaninhallitus.fi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.