Mainos

Kattohaikarat saattavat pian pesiä Suomessa

Kattohaikarat saattavat pesiä Suomessa jo ensi vuonna, arvioi Tapani Veistola Suomen Luonnonsuojeluliitosta.

Hänen mukaansa kattohaikaralla on ollut Suomessa jo useita pesintäyrityksiä, mutta vielä ne eivät ole onnistuneet.  

Suomessa tavataan vuosittain kymmeniä tai muutamia satoja kattohaikaroita. Yleensä ne tulevat huhti-toukokuussa Virosta.  

Luonnonsuojeluasiantuntija Veistolan mukaan kattohaikaroiden pesintä onnistuu Suomessa, kun keväät muuttuvat ilmastonmuutoksen myötä leudommiksi.  

Pärjätäkseen lintu tarvitsisi ympäristön, jossa on niittyjä ja vesistöjä. Kattohaikara päätyykin Veistolan mukaan ensimmäisenä alueelle, jossa on laidunkarjaa.  

Täysin ongelmatonta ei kattohaikaran elo Suomessa olisi. Muun muassa sammakoita ja pieniä nisäkkäitä ravinnokseen syövä lintu saattaisi saalistaa niityltä linnunpoikasiakin, jos niitä tielle sattuisi, Veistola kertoo.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.