Mainos

Katuprostituutio Helsingissä vähentynyt – yksi ravintola entistä röyhkeämpi

Poliisi on puuttunut Helsingin kaduilla ja tietyissä ravintoloissa rehottavaan prostituutioon aktiivisesti noin kahden vuoden ajan. Sen seurauksena katuprostituutio näyttää vähentyneen.

Komisario Jussi Huhtela Helsingin poliisista kertoo, että esimerkiksi vuoteen 2010 verrattuna tilanne on jonkin verran rauhoittunut.

– Naiset ovat selvästi varovaisempia, eivätkä niin näkyvästi esillä.

Huhtelan mukaan poliisi on pyrkinyt selkeästi luomaan ihmiskaupan vastaista ilmapiiriä ja yrittänyt viestittää, että yhteiskunta ei katso ihmiskauppaa läpi sormien.

– Poliisi ei kävele tai aja ohi puuttumatta tilanteeseen. Pitkällä aikavälillä tämä näkyy katukuvassa vahvasti.

Alcatraz siistinyt otteensa

Etelä-Suomen aluehallintovirasto vei viime marraskuussa jatkoaikaluvat Helsingin Alcatraz- ja Soho-ravintoloilta. Toukokuussa Alcatraz sai lupansa koeluontoisesti takaisin.

– Alcatraz teki täyskäännöksen asiassa. He ottivat viranomaisiin yhteyttä, että miten asia voidaan korjata.

Poliisi ja aluehallintovirasto ilmoittivat, mitä pitää tehdä: Prostituutiota ei voi sallia ravintolan tiloissa, ja ravintola ei voi kerätä siitä voittoa, vaikka ei parittamiseen syyllistyisi.

– Omistaja ymmärsi tilanteen ja hän vaihtoi tai ohjeisti järjestyksenvalvontatoiminnan uudelleen ja alkoi myös itse vahtia toimintaa tarkemmin.

Huhtelan mukaan poliisi on tehnyt Alcatraziin lukuisia tarkastuskäyntejä. Se on nyt normaali striptease-ravintola.

– Katunaisia ei ole. Alcatrazin muutos rauhoitti myös ennen levotonta Eerikinkatua. Naiset päivystivät ravintolan edessä, koska eivät halunneet maksaa pääsymaksua. Nyt katu on aivan hiljainen.

Soho entisellään

Soho, toinen jatkoaikalupansa menettänyt ravintola, ei sen sijaan ole muuttanut toimintatapojaan, sanoo Huhtela. Keväällä poliisi havaitsi prostituoitujen määrän vain lisääntyneen.

– Soho ei reagoinut. Se on jatkanut pikemminkin entistä röyhkeämmin. Siihen tulee loppu, elleivät pian viisastu. Ei kuitenkaan näytä siltä että viisastuvat. Varmaan täytyy kesän, syksyn aikana joitain muita keinoja ottaa käyttöön. Toimintaa loppuu joko hyvällä tai pahalla.

Pahalla tarkoitetaan Huhtelan mukaan sitä, että poliisi esittää todennäköisesti syksyllä anniskeluvan epäämistä ravintola Soholta.

Huhtela muistuttaa, että Helsingissä on muitakin prostituution kannalta ongelmallisia ravintoloita kuin nämä kaksi. Niiden toimintaan puututaan tarvittaessa.

Poliisilla ei mielipidettä seksinoston täyskieltoon

Poliisin virallisilla tahoilla ei ole kantaa poliitikkojen julkisuudessa esittämään seksinoston täyskieltoon. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) on kertonut ryhtyvänsä valmistelemaan täyskieltoa syksyllä.

Huhtelan mielestä poliisin päivittäisessä työssä kaikki käy, kunhan laki on riittävän selkeä ja yksiselitteinen sekä poliisille että kansalaisille.

– Kun puhutaan yleisistä paikoista kuten kaduista ja ravintoloista, niin meillä on jo seksinoston täyskielto. Siihen uusi laki ei vaikuttaisi paljon.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.