Mainos

Kauhajoen rajun palon toinen uhri oli yrittänyt pelastautua - löytyi ikkunan läheltä

Kaksi miestä on kuollut aamulla omakotitalon palossa Kauhajoella Etelä-Pohjanmaalla. Lisäksi kaksi henkilöä loukkaantui palossa.

Toinen kuolonuhreista löytyi vasta pitkän etsinnän jälkeen.

- Häntä etsittiin kyllä koko ajan, mutta olosuhteet olivat erittäin vaikeat, kun kattorakenteet romahtivat alas, kertoo palomestari Ahti Yli-Mannila.

Mies löytyi lopulta saman päätyikkunan läheisyydestä, jonka kautta talossa olleet kaksi naista onnistuivat pelastautumaan.

- Ilmeisesti hänkin on yrittänyt ulos, mutta voimat ovat sitten loppuneet kesken.

Myös toinen uhri löytyi ikkunalta.

Ikkunasta alas hypänneet naiset loukkaantuivat pelastautuessaan, toinen heistä hieman vakavammin. Pelastuslaitoksen mukaan talossa ei tiettävästi ole enää muita henkilöitä.

Pelastuslaitos on saanut palon hallintaan, mutta palon jälkityöt jatkuvat todennäköisesti läpi yön.

Kaksikerroksinen talo syttyi aamulla ennen kello kymmentä Kauhajoen Päntäneellä. Talo paloi purkukuntoon.

Pelastuslaitoksen arvion mukaan palo sai alkunsa talon yläkerrasta. Palon syttymissyytä tutkitaan yhä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.