Mainos

Kaukolämmön hintaa nostettu rajusti - katso kaupunkien tiedot

Kaukolämmön hinta on noussut monissa kaupungeissa roimasti viimeisen viiden vuoden aikana. MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma selvitti kaukolämmön hinnan kehitystä Suomen viidessätoista suurimmassa kaupungissa.

Kerrostalon kaukolämmön osalta suurimmat korotukset on tehty Tampereella, jossa kokonaishinta on noussut yli 55 prosenttia. Porissa nousua on ollut lähes 49 prosenttia.

Kolmas vertailussa on Jyväskylä. Siellä Jyväskylän Energia on nostanut kaukolämmön hintaa noin 44 prosenttia.

Kerrostalon kaukolämpö on tällä hetkellä kalleinta Hämeenlinnassa, Lappeenrannassa ja Jyväskylässä.

"Huonot turvevuodet vaikuttivat"

Jyväskylän Energian toimitusjohtaja Tuomo Kantola ei ole yllättynyt kaupungin sijoituksesta vertailussa.

- Tuolle aikavälille osuu turpeen hyvin jyrkkä hinnannousu. Oli myös vuosia, jolloin polttoturpeen tuotanto epäonnistui, joten jouduimme käyttämään turpeen sijasta hyvin paljon hiiltä ja öljyä.

Kantolan mukaan viime talvina öljyn kulutus ja hinta ovat nekin olleet molemmat yhtä aikaa korkealla.

Kantola kuitenkin vakuuttaa, että jatkossa yhtiö pyrkii pitämään hintakehityksen vakaampana. Ensi vuodelle korotusta on tulossa kolmisen prosenttia. Esimerkiksi Kuopio on ilmoittanut peräti 16 prosentin hinnankorotuksesta.

Kilpailuviraston selvitys loppusuoralla

Kaukolämpöyhtiöitä koskevat kansalaisten valitukset ovat tulleet tutuiksi Kilpailuvirastossa. Niissä on epäilty muun muassa, että energiayhtiöitä omistavat kunnat paikkaisivat kehnoa talouttaan kaukolämpöasiakkaiden avulla.

- Monet kaupunkien lämpöyhtiöt maksavat melko ison osan tuloksestaan ulos, joten kyllähän tällaisia epäilyksiä voi esittää. Meidän näkökulmastamme kunnan rahanpuute ei kuitenkaan voi toimia perusteluna kohtuuttomalle hinnoittelulle, kertoo erikoistutkija Juha Karjanlahti.

Kilpailuvirasto on selvittänyt kaukolämpöyhtiöiden hinnoittelua jo yli vuoden ajan. Virasto tutkii, tapahtuuko alalla kohtuutonta hinnoittelua ja pitäisikö hinnoittelua selvittää tarkemmin. Työn tuloksia odotetaan lähiaikoina.

Kaukolämpöyhtiöiden markkina-asema on vahva. Asiakkailla ei ole juuri muuta mahdollisuutta kuin maksaa laskunsa. Kilpailevaa kaukolämpöyhtiötä ei ole ja lämmitysmuodon vaihtaminen tulee kalliiksi. Valinta on mahdollinen lähinnä uuden rakennuksen lämmitysmuodon osalta tai laitteiden uusinnan yhteydessä.

Energiayhtiössä nähdään kuitenkin, että kilpailutilanne on kiristynyt.

- Kyllä lämpöpumpputeknologia on tullut viime aikoina ihan aidoksi kilpailijaksi kaukolämmölle. Ihmiset ja yritykset harkitsevat tarkkaan lämmitysmuotoa ennen kuin sen valitsevat. Me pyrimme ihan vilpittömästi pitämään kaukolämmön hinnan kehityksen mahdollisimman vakaana, toimitusjohtaja Kantola vakuuttaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.