Mainos

Kauppa-autot toimivat vanhusten apuna

Kauppa-auto alkaa olla jo harvinainen näky Suomessa. Niitä on liikenteessä enää muutamia kymmeniä, kun parhaimpina vuosina kauppa-autoja huristeli yli tuhat.

Monelle ikäihmiselle myymälä-autot ovat kuitenkin ainoa ostosmahdollisuus. Etenkin suurissa kaupungeissa kauppa-auton palveluista on tullut osa epävirallista vanhustenhuoltoa.

- Kun ei jaksa kantaa enää maitotölkkejä ja kokiksia. Kauppa-auto on kyllä hyvin tarpeellinen, sanoo kauppa-autoa käyttävä helsinkiläinen Rauha Venho. Myös K-Vankkurin myymäläuton kuljettaja Veijo Eräketo arvioikin, että Helsingissä noin 80 prosenttia asiakkaista on ikäihmisiä.

Kesäisin myös mökkiläiset lisäävät asiakasmäärää, mutta ympärivuotisen asutuksen väheneminen karsii kauppa-autojen reittejä maaseudulla.

- Sitten on pakko ruveta laskemaan, missä kannattaa käydä ja missä ei, tiivistää kauppias Petri Huoponen Kutemajärven talouskaupasta.

Katso Hanna Ruokankaan juttu

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.