Mainos

Kauppa odottaa joulun ihmettä – lapsiperheiden kulutuksen lasketaan nousevan

Kaupan liitto odottaa, että suomalaiset kuluttavat jouluna samaan tahtiin kuin viime vuonnakin. Hintojen laskun vuoksi joulukaupan liikevaihto kuitenkin laskee puolitoista prosenttia, liitto arvioi torstaina julkistetussa ennusteessaan.  

Liiton TNS Gallupilla teettämän kyselyn mukaan lapsiperheiden suunnitelmissa näkyy selkeä muutos, sillä niistä entistä harvempi aikoo nipistää jouluostoksista. Kaikista vastaajista 60 prosenttia sanoo käyttävänsä jouluhankintoihin yhtä paljon kuin viime vuonna.  
Kysely paljasti myös, että verkkokaupan suosio jouluostosten hankintakanavana on yhä kasvussa.  

Viime joulukuussa kuluttajat ostivat vähittäiskaupasta tuotteita noin 4,6 miljardilla eurolla arvonlisäveroineen. Joulusesongin tuomaa lisää oli Kaupan liiton mukaan runsaat 770 miljoonaa, eli 20 prosenttia keskimääräisen kuukausimyynnin päälle.  

2000-luvulla joulusesonki on kasvattanut kaupan kuukausimyyntiä keskimäärin noin 25 prosenttia.

Pitkään jatkunut taantuma ja ostovoiman aleneminen on kuitenkin johtanut siihen, ettei jouluun viime vuosina ole satsattu samaan malliin kuin lihavina vuosina.  
– Todellinen joulukulutus on itse asiassa kutistunut jo vuodesta 2012 lähtien, mutta pitkään jatkunut inflaatio piti tuolloin vielä myyntiä näennäisesti kasvussa.

Nyt asetelma on kääntynyt päinvastoin: joulumyynnin pieneneminen johtuu hintojen laskusta ja varsinaisen kulutuksen luisu on pysähtynyt, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja kertoo liiton tiedotteessa.  


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.