Mainos

Kauppa pohtii teräaseiden turvallisuutta Ikea-puukotuksen vuoksi

Veitsiä tuskin pistetään piiloon kaikissa suomalaiskaupoissa, vaikka Ruotsin Ikean puukotustapaus herättää keskustelua myös meillä.   

Kaupan liitossa turvallisuusasioista vastaava asiamies Matti Räisänen ei usko, että väkivallantekoja voitaisiin estää kaupan rajoituksilla.   

– Tiedetään, että kaupat ovat täynnä sahoja, kirveitä, vesureita, veitsiä, haarukoita, puukkoja, mitä tahansa. Ei niiden valvottuun myyntiin pistäminen ole mitenkään mahdollista, Räisänen sanoo.  

Kaupan liiton turvallisuusvaliokunta keskustellee vaarallisten tuotteiden suojaamisesta kokouksessaan 1. syyskuuta. Valiokunta voi tarvittaessa antaa suosituksia kaupoille.  

Suomen Ikea ei ole suunnitellut turvallisuuskäytäntöjensä muuttamista Västeråsin puukotuksen vuoksi. Sen mukaan veitset on jo asetettu näytille niin, ettei niistä ole suoraa vaaraa asiakkaille.  

– Tämä on valitettava yksittäistapaus, mutta se ei aiheuta toimenpiteitä. Meillä turvallisuus on jo hyvällä tasolla, viestinnän asiantuntija Annika Stubbe toteaa.   

Ruotsin Västeråsin Ikean puukotuksista epäillään kahta miestä, joista toinen oli saanut karkotuspäätöksen vain tunteja ennen maanantaista veritekoa. Puukotuksen uhrina kuoli 55-vuotias nainen ja tämän 28-vuotias poika.

Poliisi: Voisi ehkäistä väkivaltaa

Suomalaiskauppojen reaktioista Ruotsin Ikean henkirikoksiin kertoi torstaina Turun Sanomat. Lehden mukaan osa kaupan alan toimijoista olisi valmis harkitsemaan esimerkiksi keittiöveitsien pakkaamista kassalla avattaviin rasioihin.  

Poliisiylitarkastaja Heikki Lausmaa Poliisihallituksesta pitää hyvänä sitä, että kaupan alalla pohditaan vaarallisten tuotteiden suojaamista.  

– Totta kai sillä voisi olla väkivallantekoja ennaltaehkäisevää vaikutusta, varsinkin jos ajatellaan hetken mielijohteesta tehtyjä tekoja, Lausmaa sanoo STT:lle.  

Lausmaa ei muista Suomesta tapausta, jossa kaupan välineistöä olisi käytetty rikosten tekemiseen paikanpäällä. Muualla sen sijaan on varsin tavallista, että rikoksen tekovälineeksi valikoituu pikaistuksissa käteen sattunut puukko tai muu väline.  

– Muualla tehtyjä tekoja ei kuitenkaan voi rinnastaa esimerkiksi tähän Ikean tapaukseen. Ne tapahtuvat useimmiten ryyppyporukoissa ja alkoholin vaikutuksen alaisena.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.