Mainos

Kauppa: Yrityksille oikeus hakea lähestymiskieltoa

Kaupat haluavat oikeuden hakea häirikköasiakkaille myymäläkohtaista lähestymiskieltoa. Ehdotuksen taustalla on muun muassa naisvaltaisella kaupan alalla lisääntynyt työväkivalta.

Päivittäistavarakaupan yhdistys ja Suomen Kaupan Liitto haluavat kaupoille oikeuden hakea lähestymiskieltoa häirikköasiakkaille. Yrityslähestymiskielto olisi myymäläkohtainen.

- Tavoitteena on turvata henkilöstön ja asiakkaiden turvallisuus. Tällä hetkellä kaupoilla ei ole juuri toimivaltuuksia puuttua häiriöitä aiheuttaviin asiakkaisiin, sanoo Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Osmo Laine.

Laineen mukaan pelkotilanteita henkilöstössä aiheuttavat esimerkiksi varkauteen tai ryöstöön syyllistyneet henkilöt, jotka tulevat tuomion saatuaan ilkkumaan myyjille.

Yrityslähestymiskieltoa haluttaisiin hakea myös sellaisia henkilöitä vastaan, jotka ovat toistuvasti syyllistyneet näpistyksiin tai varkauksiin myymälässä.

Yrityslähestymiskielto vaatisi lakimuutoksen, sillä lähestymiskieltoa eivät nykyisellään voi hakea yritykset tai yhteisöt.

Työväkivalta lisääntynyt

Työväkivalta on lisääntynyt naisvaltaisella kaupan alalla, kertoo Suomen Kaupan Liiton turvallisuusvaliokunnan puheenjohtaja Antti-Pekka Kuusiluoma.

- Tilastot ja tutkimukset osoittavat, että sekä henkinen että fyysinen väkivalta ovat lisääntyneet viime vuosina. Myyjät eivät kuitenkaan uskalla hakea lähestymiskieltoa häirikköasiakkaita vastaan, sillä yksityisenä henkilönä ei haluta lähteä ajamaan asiaa, toteaa Kuusiluoma.

Kuusiluoman mukaan vain muutama nainen on hänen tietojensa mukaan hakenut lähestymiskieltoa asiakasta vastaan.

Myyjät, myymälähoitajat sekä pienkauppiaat ovat myös usein huolissaan työväkivallan uhasta. Vartijoita on Kuusiluoman mukaan kuitenkin pääasiassa isoissa tavarataloissa ja suuremmissa myymälöissä.

Yrityslähestymiskieltoa haluttaisiin hakea samalla tavalla kuin tavallista lähestymiskieltoa eli poliisi voisi määrätä välittömän lähestymiskiellon ja oikeus vahvistaisi asian jälkikäteen.

Päivittäistavarakaupan yhdistys aikoo lähestyä oikeusministeriötä asian vuoksi. Yhdistys on jo lähettänyt ministeriöön keskeiset hallitusohjelmatavoitteensa vuosille 2007-2011. Yksi tavoitteista on saada hallitusohjelmaan maininta yrityslähestymiskiellon säätämisestä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.