Mainos

Kauppakeskuksessa kastettiin lapsia

Espoon kauppakeskus Isossa Omenassa on järjestetty tänään kastepäivä. Keskellä kauppakeskusta sijaitsevassa Hiljaisuuden Kappelissa kastettiin yhteensä kuusi lasta.

Tapahtumalla kirkko haluaa tehdä kastetilaisuudesta helpon ja vaivattoman, jotta mahdollisimman monet kokisivat kastejuhlan houkuttelevaksi. Kristillisen kasteen saa nimittäin nykyään yhä harvempi.

– Kauppakeskus valittiin paikaksi sen takia, että tänne on kamalan helppo tulla. Jos kastepäivään haluaa myös hommata itselleen jotain, niin tietenkin myös palvelut ovat lähellä, kertoo kauppakeskuspappi Juha Virta Olarin seurakunnasta.

Kasteesta ja sen jälkeisestä juhlasta oli pyritty tekemään osallistujilleen mahdollisimman helppo: seurakunta lainasi tarvittaessa kastemekon tai alban, juhlatila oli valmiiksi koristeltu ja kakkukahvit kuuluivat pakettiin.

Kauppakeskuspapin mukaan kastettavien ikähaarukka vaihteli 2-13 -vuoteen.

Ensimmäinen kastepäivä kauppakeskuksessa

Samalla kun kirkosta eronneiden määrät ovat kasvaneet, myös kristillisen kasteen suosio on laskenut merkittävästi. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla syntyneistä lapsista vain hieman yli puolet kastettiin viime vuonna. Koko maassa joka viides lapsi jätettiin kastamatta.

Jos trendi jatkuu samana, 30 vuoden kuluttua kirkkoon kuuluu enää vain noin puolet väestöstä.

– Luulen, että aateilmastokin on hieman yhteiskunnassa muuttunut. Jotenkin ajatellaan, että olisi olemassa arvoista vapaa kasvatus ja lapsi saisi itse päättää asiasta. Minä taas ajattelen, että se on näköharhaa - ei ole olemassa kasvatusta tai arvomaailmaa, joka on jollain tavalla neutraali, Virta sanoo.

Vastaavanlaista kastepäivää ei ole aiemmin kauppakeskuksessa toteutettu.

Tiettävästi Suomen ensimmäinen kastepäivä järjestettiin viime lokakuussa Vantaan seurakunnissa. Silloin eri kirkoissa toteutetun kastepäivän aikana kastettiin yhteensä 30 lasta ja nuorta.

Katso Nina Rahkolan juttu (Kymmenen uutiset 21.5.2011)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.