Mainos

Kauppakeskus Jumboa tyhjennettiin asiakkaista "turvallisuusuhan" takia – syynä aiheeton palohälytys

Kauppakeskus Jumboa tyhjennettiin kello kahden aikoihin Vantaalla. Kauppakeskuksen johtajan Olli Lehtoaron mukaan kyseessä oli aiheeton palohälytys.

MTV Uutisiin yhteyttä ottaneen silminnäkijän mukaan kauppakeskuksen tyhjentämisen syyksi ilmoitettiin turvallisuusuhka. Paikalla olijoita kehotettiin käyttämään hätäuloskäyntejä.

Ihmiset lähtivät ulos vauhdilla, kertoo silminnäkijä.

– Olimme juuri Prisman kassalla ja kaikki piti jättää siihen, silminnäkijä kertoo noin klo 13.50 annetusta hälytyksestä.

– En ole vielä lähtenyt liikkeelle, niin paljon autoja on jonossa lähdössä, hän sanoi muutamaa minuuttia myöhemmin.

Kauppakeskuksen johtaja vahvistaa, että kyseessä oli aiheeton palohälytys, joka johtui teknisestä viasta tai inhimillisestä erehdyksestä.

– Hälytykset tutkitaan aina, ja tällaisissa tapauksissa talo täytyy tyhjentää, Lehtoaro sanoo.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.