Mainos

Kaupungin työntekijä lähetti huumeongelmaisten potilaiden nimet tiedotusvälineille

Keravan kaupungin työntekijä lähetti tänään vahingossa korvaushoidossa olevien huumeongelmaisten potilaiden nimet tiedotusvälineille.

Tiedotusvälineiden lisäksi nimilista levisi monille Keravan kaupungin työntekijälle. Sähköpostissa kerrottiin muun muassa korvaushoidossa olevien nimet, heidän omalääkärinsä ja korvaushoitolääkkeiden annostukset.

Keravan kaupungin viestintäjohtaja Susan Mykrä sanoi, että potilastietoja ei edes saisi lähettää sähköpostilla.

– Olemme todella pahoillamme tästä. Olemme ryhtyneet toimenpiteisiin, jotta tällaista ei enää tapahtuisi.

Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Keravan kaupungilta lähetettiin tiedotusvälineille sähköposti, jota ei niille ollut tarkoitettu. Mykrän mukaan kaupungin käyttämän sähköpostijärjestelmän osoitekenttään tulee helposti tiedotusvälineiden jakelulista.

– Tämä tullaan nyt välittömästi muuttamaan, hän sanoi.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.