Mainos

Kaupunkikanoista voi olla vaikea luopua

Kaupunkikanojen suosio on kasvanut viime vuosina vauhdilla. Muun muuassa lähiruokainnostus ja huoli tuotantokanojen elinoloista ovat kannustaneet hankkimaan kesäkanoja kaupunkialueiden omakotitalojen pihoille. Joillekin kotipihalla käyskentelevät kanat tuovat mieleen miellyttäviä lapsuusmuistoja.

Helsingissä kesäkanojen pitäjäksi ilmoittautui tänä kesänä peräti 55 kotitaloutta, Espoossa 45 ja Vantaalla 34.  Suomen Rotukanayhdistys ry:n puheenjohtajan Marjo Dubeckin mukaan kesäkanoista tulee joka vuosi enemmän ja enemmän kyselyjä. 

–Kesäkanojen kysyntä on jo niin suurta, että kaikille halukkaille niitä ei välttämättä riitä, Dubeck arvioi. 

Kesäkanoja voi ostaa tai vuokrata paitsi kanaharrastajilta myös luomu- ja tuotantokanaloista.

Kaupunkikanoilla yllättäviä uhkia 

Helsingin kaupunki suosittelee, että kaupunkialueella pihalle otettaisiin 3-5 kanaa, sillä kana on laumaeläin. Kukkoa ei kaupunkialueelle suositella, sillä kiekuminen voi ärsyttää naapureita. 

Helsinkiläinen Laakson perhe osti alkukesästä omakotitalonsa pihalle neljä kirjavaa kanaa.

–Meillä ei ole ollut täällä aiemmin lemmikkieläimiä. Olimme uteliaita näkemään, minkälaisia eläimiä kanat ylipäätään ovat. Tietysti halusimme myös omia munia - nimenomaan virikemunia, Jukka Laakso kertoo.

Naapurit olivat myötämielisiä Laaksojen kesäkanahankkeelle eikä naapurin kissakaan ole kanoja häirinnyt. Yllättävä peto pääsi kuitenkin iskemään kanojen kimppuun kesäkuisena yönä.  

-Onervalle kävi köpelösti, kun supikoira kävi pari kuukautta sitten kanojen aitauksessa ja Onervalta lähti pää. Muut kanat stressaantuivat tapahtumasta niin paljon, että menivät puolentoista viikon munintalakkoon, Laakso muistelee.

Edullista ja helppoa

Kynnystä kesäkanojen ottamiseen laskee kananhoidon edulllisuus. Laaksot maksoivat kanoistaan 30 euroa kappale. Kanojen ruokkiminenkin on halpaa, sillä jyvärehun lisäksi niille kelpaavat kotiruoan tähteet tiettyjä rajoituksia lukuunottamatta.

Aitauksen puhdistaminen kanankakasta vaatii hieman työtä, mutta hajuhaitoilta vältytään, kun siivous tehdään päivittäin. Kanankakkaa voi myöhemmin käyttää lannoitukseen.

Pataan vai palautus?

Moni kesäkanojen pitäjä ehtii kiintyä lemmikkeihinsä muutaman kuukauden aikana. Syksyllä kaupunkikanoista täytyy kuitenkin luopua tavalla tai toisella.  Laakson perheessäkin päätös kanojen kohtalosta on mietityttänyt, sillä lemmikeistä on tullut tärkeitä.

–Nämä "ladyt" ovat erittäin suloisia, ihmisystävällisiä ja luottavaisia. Pakkasiin mennessä on tehtävä päätös, päätyväkö ne kattilaan vai palautetaanko ne talveksi kanafarmille, Jukka Laakso pohtii.

Suomen Rotukanayhdistyksessä arvioidaan, että noin 30-40 prosenttia kaupunkikanoista päätyy kesän jälkeen ruokapöytään- tosin ei välttämättä kanojen kesäisäntien. Loput palautetaan tiloille, joista ne on hankittu tai niille etsitään jokin muu talvipaikka.

–Todennäköistä on, että Sirkka-Liisa, Kerttu ja Gunvor saavat talvehtia elävänä. Rengastetaan ne, että tunnistetaan omat kanat ensi keväänä, Laakso suunnittelee.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.