Mainos

Kaupunkikeskustoiden elinvoimasta selvitys – voittaja pesi suuret kaupungit

Kaupunkikeskustojen elinvoimaisuudesta on saatu ensimmäiset vertailutiedot.

Elinvoiman peruslukuja mitattiin kahdeksasta kaupungista, joista voittajaksi selviytyi Hyvinkää. Kakkoseksi tuli Tampere ja kolmanneksi Kokkola. Viimeiseksi sijoittui Kouvola.

Luvut saatiin laskemalla lauantaina auki olevien yritysten määrä vähennettynä tyhjillä liikehuoneistoilla ja suhteutettuna asukasmäärään.

– Kaupungeissa voidaan myös verrata lauantailiikkeitä suhteessa vain arkisin auki oleviin yrityksiin ja tyhjiin tiloihin. Mitä enemmän lauantaisin auki olevia liikkeitä on suhteessa muihin, sitä elinvoimaisempi keskusta on, valottaa kaupunkitutkija Martti Wilhelms.

Hän teki elävinvoimatutkimuksen Elävät Kaupunkikeskustat ry:lle, jonka tavoitteena on saada vuoteen 2017 mennessä elävyysluvut 50 kaupungille.

Wilhelmsin mukaan hyvin pärjäsivät kaupungit, joissa uudet kauppakeskukset on sijoitettu ydinkeskustaan. Tämä pätee Hyvinkääseen, jonne nousi pari vuotta sitten iso Villa-kauppakeskus.

– Se on muuttanut keskustan. Vaikka meillä ei ole kävelykatua, keskustasta löytyy aukioiden sarja, jonka varrelle kauppakeskus tuli. Se on jo vuosikausia ollut kaupunkilaisten olohuone, joka sai vielä kaupallisen reunan, analysoi kaavoituspäällikkö Anne Jarva.

Wilhelms kannustaa kaupunkeja seuraamaan keskustojensa elinvoimaa. Hälytysmerkki on, jos lauantaikaupat vähentyvät ja tyhjät liiketilat lisääntyvät.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.