Mainos

Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla viime vuotta enemmän kävijöitä

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat houkuttelivat tänä vuonna paikalle kävijöitä hieman viimevuotista enemmän.

Festivaaleilla vieraili viikon aikana reilut 34 000 kuulijaa. Kävijämäärä kasvoi viime vuoteen verrattuna noin 5 000:lla. Järjestäjien tavoittelema 10 prosentin kasvu lipputuloissa jäi kuitenkin saavuttamatta.

Pro Kaustinen -yhdistyksen puheenjohtaja näkee tilanteessa kuitenkin myös hyviä puolia.

– Pelimannien määrän jatkuva kasvu kertoo siitä, että tapahtumalla on erittäin suuri merkitys kansanmusiikin harrastustoiminnalle Suomessa. Olemme selvästi tehneet jotain oikein, sanoo puheenjohtaja Samuli Valo.

Pro Kaustinen -yhdistys järjesti festivaalit ensimmäisen kerran viime kesänä, kun tapahtuman aikaisempi järjestäjä Kansanmusiikkisäätiö ajautui pitkään jatkuneiden talousvaikeuksien jälkeen konkurssiin.

Kaustisen kävijämäärä on ollut viime vuosina laskussa.

(MTV3 – STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.