Mainos

Kanerva: Näin sotaharjoituksista tiedottamista parannetaan

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) kertoo, että puolustusministeriön virkamiesjohdon kanssa on käsitelty muutoksia, joilla sotaharjoitusten tiedottamista on tarkoitus parantaa.

Kanerva sanoo, että eduskunnan ulkoasiain- ja puolustusvaliokunta saavat vuosittaisesta sotaharjoitusohjelmasta välittömästi samat tiedot kuin presidentin johtama ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta (TP-UTVA) sen jälkeen, kun TP-UTVA on käynyt ohjelman läpi.

Lisäksi puolivuosittain puolustusministeriö ja puolustusvoimat sitoutuvat kertomaan valiokunnalle tarkemmat tiedot tulevista harjoituksista. Kanervan mukaan tässä kiinnitetään huomiota harjoituksiin, jotka saattavat olla yleisesti mielenkiintoisia esimerkiksi turvallisuuspoliittisen keskustelun kannalta.

Kanerva kertoo myös, että erityisen kiinnostavat harjoitukset käydään jatkossa läpi ulkoasiain- ja puolustusvaliokunnan kanssa ennen kuin ne julkistetaan.

Yhdysvaltalaisten joukkojen tulevista harjoituksista tiedottamista on arvosteltu puutteelliseksi viime aikoina, ja puolustusministeriö lupasi parantaa käytäntöjään.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.