Mainos

"Kävin juuri muistomerkillä" – Jämijärven laskuvarjoturma palaa usein konkaripoliisin mieleen

Kaksi vuotta sitten, vain puoli tuntia Jämijärven tuhoisan laskuvarjoturman jälkeen paikalle saapui Jämijärvellä itsekin asuva ylikonstaapeli Leo Leinonen.

– Kyllä siinä tunteet piti kurissa pitää ja fokus olla tutkimuksessa. Ikävä ja harvinainen onnettomuus, Leinonen muistelee nyt MTV Uutisille.

Laskuvarjohyppäjien kone oli syöksynyt maahan, ja kahdeksan hyppääjää oli saanut surmansa hetkessä.

– Sattumoisin ajoin eilen muistomerkin ohi ja pysähdyinkin siihen. Vuosi sitten pystytetty muistomerkki on iso kivipaasi, jossa on turmassa kuolleiden nimet ja ajankohta. Erittäin ikävä onnettomuus se oli tutkia, mutta ehkä 30 vuoden aikana on oppinut jo jotain. Empatiaa pitää olla, mutta fokus itse tutkimuksessa, miettii Leinonen MTV:n haastattelussa.



Muistopaasilla oli vuosi sitten omaisia ja kukkia lasketaan varmasti myös tänä vuonna. 

– Toivottavasti kuitenkin kaikessa rauhassa saadaan olla, menen sinne varmaan itsekin.


Tuho oli totaalinen

Onnettomuuden uhrien joukossa ei ollut Leinosen omia tuttuja. Paikan päälle tultiin nopeasti.

– Olin paikalla puolisen tuntia onnettomuuden tapahduttua, heti ensimmäisen poliispartion jälkeen. Ensin järjestettiin etsintä, sillä ei ollut tietoa siitä, kuinka monta ihmistä oli ollut koneessa. Alussa liikkui monenlaista tietoa siitä, kuinka monta laskuvarjoa oli nähty. Pian selvisi kuitenkin, että koneesta ulos ilmassa pääsi kolme ihmistä. 



Etsintä oli massiivinen, paikalla oli 40-50 ihmistä. Poliisin tekniikkatyhmä tuli Porista, ja otettin paljon kuvia ja videota.

– Koneen hylkyhän oli tuhoutunut todella pahoin, mutta kyllä uhrit tunnistamaan pystyttiin. Uhrit kuljetettiin Turkuun, tunnistettiin hampaista, DNS:sta ja sormenjäljistä.

Eihän tällaista satu Suomessa 

Laskuvarjolla hyppääminen on monelle harrastajalle intohimoinen harrastus, johon jää helposti koukkuun. Koko Suomessa laskuvarjolla hypätään noin 50 tuhatta kertaa vuodessa ja aktiiviharrastajia on noin 700.

Hyppääjäkuolemia sattuu noin kerran viidessä vuodessa.

Tampereen laskuvarjokerholaisille ei ole koskaan ennen sattunut vakavia onnettomuuksia, kertoi turvallisuuspäällikkö Petri Lyden MTV:lle jo pian turman jälkeen.



– Kyllä tällaisista tapahtumista on aiemmin joutunut vain ulkomaan uutisista lukemaan. Täällä me nyt vain teemme parhaamme ja autamme viranomaisia, sanoi Lyden kaksi vuotta sitten.  

– Hyppääjäkavereita on nyt tapaturmassa mukana. Se on tässä se synkkä asia, he eivät ole mitään tuntemattomia henkilöitä vaan hyviäkin kavereita. Kyllä on kova paikka, kertoi puolestaan lajipäällikkö Jari Lehti Suomen ilmailuliitosta MTV:n uutisissa 20.4.2014.



Hyppääminen Jämijärvellä on jatkunu vakavasta turmasta huolimatta.

– Viime kesänäkin tänne tuli uusia hyppääjiä. Itse en hyppää, mutta taitavat laskuvarjoharrastajat olla sellaisia uhkarohkeitakin ihmisiä, joita vaara ja rajojen rikkominen kiehtoo. Jos jotain hyvää, niin ainakin turvajärjestelyt ja säännöt paranevat tällaisen jälkeen, miettii kahden vuoden takaisen onnettomuuden vaikutuksia ylikonstaapeli Leo Leinonen.


Yksi Jämijärven turmasta pelastuneista oli nyt 24-vuotias Saku Lehtinen. Lehtinen kertoi MTV Uutisille tarinansa. Lue koskettava kertomus selviytymisestä ja siitä, kuinka rakkaus hyppäämiseen löytyi uudelleen. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.