Mainos

Kehysriihessä harkitaan myös lapsilisien verottamista

Kehysriihessä saattaa olla esillä myös lapsilisien verottaminen yhtenä keinona lisätä valtion verotuloja. Nyt lapsilisistä ei tarvitse maksaa veroa.

Lapsilisiin on STT:n tietojen mukaan harkittu muutosta, jossa lapsilisät muutettaisiin veronalaisiksi mutta niiden tasoa nostettaisiin vastaavasti hieman. Nyt ensimmäisestä lapsesta saa verottomasti 104,19 euroa lapsilisää kuukaudessa ja toisesta lapsesta 115,13 euroa kuussa.

Kehysriihtä varten on laajalti arvioitu mahdollisia verottamisen kohteita ja verotuksen muuttamista valtiontalouden säästöjen saamiseksi. Lapsilisien verottamisen lisäksi esillä ovat olleet muun muassa ajoneuvoveron nosto, kiinteistöverotuksen laajentaminen metsämaahan ja väliaikaisen solidaarisuusveron muuttaminen pysyväksi.

Arvonlisäveroon voisi tulla rakenneuudistus, jossa alempia alv-kantoja korotettaisiin ja ylempää alv-kantaa laskettaisiin pitkällä aikavälillä hieman alas.

Hallitus päättää veronkorotuksista ja leikkauksista ensi maanantain ja tiistain kehysriihessä.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.