Mainos

Kehysriihessä yhä nihkeää - myös ansiotuloverotus pöydässä

Hallituksen kehysriihineuvottelut etenevät edelleen nihkeästi. MTV:n tietojen mukaan puolueet hakevat kuitenkin tosissaan ratkaisuja ja ovat valmiita joustamaan kiistakysymyksissä.

Tänään neuvottelupöydässä ovat olleet myös ansiotulo- ja pääomatuloverotuksen kiristykset, joita kokoomus vastustaa ankarasti.

Kyse on kaikkein rikkaimpien suomalaisten verotuksesta.

Vasemmistopuolueiden mielestä sopeutusta ei saada kasaan ilman näitä veronkiristyksiä.

Neuvotteluissa ovat edelleen myös lapsilisien leikkaukset, sosiaaliturvaetuuksien indeksikorotusten jäädytykset sekä alimpien arvonlisäverojen nosto.

Vasemmistopuolueet eivät puolestaan aio suostua siihen, että lääkkeet ja ruoka kallistuisivat samaan aikaan, kun sosiaalietuja leikattaisiin.

Hallitus ei ole myöskään päässyt sopuun kasvu- ja työllisyyspaketista, jota voitaisiin rahoittaa valtion omaisuutta myymällä.

Valtiovarainministeriön tarkennettujen laskelmien mukaan hallituksen sopeutustarve olisi jäämässä reilusti alle kolmen miljardin.

Neuvottelijat ovat valmistautuneet myös siihen, että kehysriihi saattaa valmistua vasta huomenna.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.