Mainos

Keksijä etsii rahoitusta viininmiedontajalleen – mutta miksi kukaan haluaisi poistaa viinistä alkoholin?

Vantaalainen Sami Gauffin on keksinyt maailman ensimmäisen kotikäyttöön tarkoitetun viininmiedontajan. Tuotteen läpilyöntiin etsitään vauhtia kasvuyritystapahtuma Slushista.

Torstai voi olla ratkaiseva päivä vantaalaisen Sami Gauffinin elämässä. Silloin kasvuyritystapahtuma Slushissa julkistetaan Gauffinin kehittämä laite, jolla kuka tahansa voi miedontaa viinin alkoholiprosenttia.

Tavoitteena on saada laitteelle 500 000 euron rahoitus. Parhaassa tapauksessa sijoittaja tai sijoittajat innostuvat, ja sen jälkeen on taivas auki.

– Aiemmin tällaisia laitteita on ollut käytössä vain teollisuudessa, mutta tämä sopii kotitalouksille tai ravintoloille. Tälle on maailmassa 4,5 miljardin euron markkina, WineMill Oy:n perustaja Gauffin väittää.

– En epäile hetkeäkään, etteikö tämä tapahtuma olisi tavalla tai toisella portti seuraavaan vaiheeseen. Seuraavaksi pitäisi päästä suunnittelemaan laitteen viemistä markkinoille. Siis tuotannon käynnistämistä, markkinointia ja niin edelleen, Gauffin sanoo.

Mutta miksi kukaan haluaisi miedontaa viiniä?

– Tämä on jossain määrin kulttuurisidonnaista ja ymmärrän, että Suomessa laite herättää ihmetystä. Kuitenkin yli 40 prosenttia viinin kuluttajista haluaisi, että viiniä olisi saatavana nykyistä miedompana, Gauffin kertoo.

Yrityksen tarina alkoi autotallista

Viininmiedontaja-startupin alku on varsin stereotypinen. Gauffin nimittäin suunnitteli ja rakensi laitteen ensimmäisen prototyypin autotallissaan Vantaalla.

Kun prototyyppi oli valmis, keksijä otti yhteyttä Aalto-yliopistoon, jossa laite sai nykyisen muotonsa. Gauffinin mukaan patenttihakemus on vetämässä.

Viininmiedontajan toimintaperiaatetta hän suostuu avaamaan niukasti, eikä laitteen toiminnan tueksi ole toistaiseksi saatavilla tutkimustietoa.

– Viiniin ei lisätä mitään, siitä vain poistetaan etanolimolekyyleja. Samalla viinin kaloripitoisuus vähenee. Kyseessä on luonnollinen ja turvallinen menetelmä, keksijä vakuuttaa.

Jos kaikki menee hyvin, huomenna torstaina joku Slushissa parveilevista kansainvälisistä sijoittajista saapuu WineMill Oy:n standille ihmettelemään vantaalaisen keksijän kehittämää, hieman kahvikoneelta näyttävää masiinaa. Sen jälkeen Gauffininlla on noin minuutti aikaa vakuuttaa rahoittaja.

– Ja sitten noin vuoden kuluttua meillä on laite, jonka kuka tahansa voi hankkia omakseen. Hintaa tulee olemaan hyvälaatuisen espressokoneen verran, siis muutamasta sadasta eurosta ylöspäin, Gauffin visioi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.