Mainos

Keksitehtaan palo hallintaan Turussa

Turun Pakkarinkadulla roihunnut suurpalo on saatu hallintaan.

Turun Pakkarinkadulla vanhassa keksitehtaassa roihunneen tulipalon jälkisammutus- ja raivaustyöt jatkuvat ainakin puolillepäivin, kertoo palomestari Jukka-Pekka Salminen STT:lle.

Raivaustöissä on palomestarin mukaan ainakin neljä yksikköä koko yön.

Palon syttymissyystä ei ole tietoa, vaan sitä tutkii poliisi. Palopaikka oli Turun ydinkeskustan ja sataman välissä: molempiin on matkaa noin kilometri.

Tuhoutunut rakennus oli vanha Ipnoksen keksitehdas.

Alueen asukkaita evakuoitiin turvaan

Palokunta sai hälytyksen kello 15.10. Liekit roihusivat korkeina vielä iltaseitsemältä, jolloin palokunta pyrki suojaamaan rakennuksesta enää yhtä siipeä.

-Siivessä on siirtolaisinstituutin toimitilat ja arkisto. Palomiehet ja instituutin työntekijät ovat onnistuneet kantamaan ainakin vähän tavaraa turvaan, Virto sanoi tuolloin.

Lähitalojen asukkaita ja työntekijöitä evakuoitiin turvaan palon tieltä.

-Evakuoituja asukkaita kehotettiin menemään yöksi sukulaisten tai tuttavien luo. Myös sosiaalikeskus järjestää hätämajoitusta, kertoi vt. palopäällikkö Juha Virto.

Syttymissyy epäselvä

Palopaikka on Turun ydinkeskustan ja sataman välissä: molempiin on matkaa noin kilometri. Keskustasta satamaan vievä Linnankatu pysyi suljettuna kilometrin matkalta koko illan ja mahdollisesti pitkälle yli puolenyön.

Rakennuksen tilat olivat tyhjillään siirtolaisinstituutin siipeä lukuunottamatta. Virto arvelee palomiesten olevan paikalla aamuun asti. Palon syttymissyy ei ole vielä tiedossa.

-Vähän ihmetyttää, miten keskellä Turkua sijaitseva rakennus voi roihahtaa näin voimakkaasti keskellä päivää, Virto kummastelee.

Paloa on ollut sammuttamassa noin 80 palomiestä 17 yksiköstä Turun seudulta. Sammutustöihin hälytettiin myös vapaavuorolaisia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.