Mainos

Kela: Lääkeala liian keskittynyt – useiden lääkkeiden hinnat moninkertaistuneet muutamassa vuodessa

Lääkkeiden hintakilpailu ei toimi ja ala on liian keskittynyt, kerrotaan Kelasta. Monien lääkkeiden hinnat ovat moninkertaistuneet, jopa viisinkertaistuneet, muutamassa vuodessa. Suomessa lääkemenojen omavastuuosuudet ovat keskimäärin Pohjoismaita korkeampia.

Samoin lääkekaton ylittävien suomalaisten määrä on noussut 50 prosentilla vuodesta 2012. Vuonna 2015 heitä oli jo liki 190 000. 

Yksi syy kasvuun on se, että lääkekattoa on alennettu 90 eurolla vuodesta 2012, jolloin omavastuu oli vielä 700 euroa. Toinen syy on hinta. 

– Todella kalliita lääkkeitä on mahdollisesti tullut laajempaan käyttöön, kertoo lääkkeitä tutkiva Hanna Koskinen Kelasta.

"Suomalaiset maksavat paljon lääkkeistään"

Koskinen on huolissaan lääkkeiden hintakehityksestä, mutta myös korkeista omavastuista.

– Kansainvälisesti vertaillen suomalaiset maksavat aika paljon lääkkeistään, kertoo tutkija.

Esimerkiksi satojentuhansien suomalaisten käyttämän kolesterolilääkkeen simvastatiinin hinta on viisinkertaistunut viidessä vuodessa. Vuoden 2011 lopussa tietyn pakkauksen viitehinta oli noin kuusi euroa. Tänä vuonna se oli jo noin 30 euroa.

Lähes vastaavasti ovat kasvaneet myös sydän- ja verenpainelääke losartaanin, liikahappoisuuslääke omepratsolin, psykoosilääke risperidonin ja masennuslääke venlaflaksiinin viitehinnat.

– Toki hinnoissa pitää sallia eloa, mutta olemme havainneet, että suurimmassa osassa tapauksia tämä kasvutrendi on pysyvä. 

Pahimmillaan vain yksi toimija

Tutkijan mukaan lääkekilpailu on keskittynyt liian harvoille. Mutta kuinka pienestä kilpailusta puhutaan? Onko jopa sellaista, että yksi yritys pyörittää lääkkeen palettia?

– On niitäkin. Viitehintajärjestelmässäkin on sellaisia tilanteita, että yritys on jäänyt yksin siihen toimittajaksi tai sitten he saavat koko markkinan vaikka siellä olisi useampia toimijoita, kertoo Koskinen.

Suomessa tuli käyttöön lääkkeiden viitehintajärjestelmä viime vuosikymmenen lopussa. Idea on se, että Kela maksaa järjestelmään kuuluvista lääkkeistä korvauksen enintään viitehinnasta. 

– Järjestelmä pohjautuu lääkevaihtoon. Eli määritellään keskenään vaihtokelpoiset valmisteet, jotka apteekissa voidaan vaihtaa. Lääkkeen vaihdon kieltävä asiakas joutuu maksamaan viitehinnan ylittävän osuuden lääkkeen hinnasta itse. 

Lääkekorvauksia maksettiin vuonna 2014 noin 1,3 miljardia euroa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.