Mainos

Kela luopuu äitiyspakkauksen kertakäyttövaipoista

Kuva: futureimagebank.com

Kertakäyttöiset vaipat ovat poistumassa äitiyspakkauksesta.

Kela suunnittelee laittavansa pakkaukseen kevättalvesta lähtien ainoastaan kestovaippoja. Nykyisin pakkauksessa on mukana sekä kertakäyttö- että kestovaippoja.

Kertakäyttövaippojen poistumiseen ovat johtaneet ympäristöön liittyvät tekijät.

- Meillähän on ollut lähtökohtana se, että äitiyspakkauksella osoitetaan perheille, mitä se vauva tarvitsee. Nyt on sitten pohdittu, että sellaista kannustusta kertakäyttövaippojen käyttämiseen ei haluta enää tässä äitiyspakkauksessa tehdä, sanoo Kelan äitiysavustusraadin puheenjohtaja ja osastopäällikkö Elise Kivimäki.

Kivimäen mukaan Kelan asiakaskyselyt osoittavat, että valtaosa perheistä käyttää kestakäyttövaippoja, ja niitä pidetään tarpeellisina. Kela on kuitenkin pyrkinyt valitsemaan äitiyspaketin kestovaipaksi mahdollisimman toimivan ja hyvälaatuisen tuotteen. Tulevan äitiyspakkauksen kestovaippatuottajaa ei ole vielä julkistettu.

Vanhemmat suhtautuvat kestovaippoihin ristiriitaisesti

Useilla vauva-aiheisilla keskustelupalstoilla käydään tiukkaa sananvaihtoa kestovaippojen ominaisuuksista. Jotkut kannattavat ympäristön vuoksi kestovaippoja, toiset pitäytyvät kertakäyttövaipoissa niiden helppouden vuoksi.

Kelan Kivimäki myöntää, että vanhempien suhtautuminen äitiyspakkauksen kestovaippoihin on ristiriitaista.

- Kun kestovaipat päätettiin ottaa ensimmäisen kerran äitiyspakkaukseen, saimme oikein ryöpyn myönteistä palautetta. Niihin oltiin valtavan tyytyväisiä. Tänä vuonna tehdyn asiakastyytyväisyystutkimuksen alustavien tulosten mukaan suhtautuminen on hieman ristiriitaista.

Kivimäen mukaan 61 prosenttia on antanut myönteistä ja 44 prosenttia kielteistä palautetta kestovaipoista. Myös laatuun liittyvää kritiikkiä on tullut. Myös nykyisin äitiyspakkauksessa olevan kestovaipan pientä kokoa on moitittu.

- Ihmiset ovat kuitenkin kiitelleet sitä, että äitiyspakkaus madaltaa kynnystä kokeilla kestovaippoja, Kivimäki korostaa.

Kela ei ole vielä tehnyt virallista päätöstä vaipoista, sillä tarjouskilpailun valitusaika jatkuu yhä. Pakkauksen sisältö on tarkoitus lyödä lukkoon vuodenvaihteessa.

Halonen esitteli äitiyspakkausta New Yorkissa

Suomalaisten keinot lapsen terveyden edistämiseksi saivat huomiota myös maailmalla, kun presidentti Tarja Halonen esitteli neuvolatoimintaa ja äitiyspakkausta syyskuussa New Yorkissa.

Halonen isännöi tuolloin kansainvälistä kumppanuustapahtumaa, jonka aiheena oli äitien ja lasten terveydellisten olojen parantaminen.

- Investoimalla julkiseen terveydenhuoltoon sekä terveyskasvatukseen monet maat ovat pystyneet vähentämään lapsikuolleisuutta, presidentti Halonen painotti.

Presidentti havainnollisti terveyden edistämiseksi tehtyä työtä esittelemällä äitiyspakkauksen, jota alettiin jakaa äideille jo silloin kun Suomi oli köyhä maa. Äitiyspakkaus oli yksi tapa saada odottavat äidit kattavasti terveydenhuollon piiriin, sillä sen saamisen ehtona on, että äiti käy terveystarkastuksessa.

Äitiyspakkaus on presidentti Halosen mukaan kansakunnan tuliaislahja vastasyntyneelle. Halonen esitteli mm. potkuhousuja läsnäolijoille, myös kuvan ottaneelle Anne Saint-Pierrelle.

Tapahtuman osallistujat pitivät äitiyspakkausta kiinnostavana ja ainutlaatuisena menestystarinana.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.