Mainos

Kela sai huomautuksen maksullisesta puhelinneuvonnasta

Apulaisoikeusasiamies on pyytänyt Kelan lisäksi työhallintoa, Maanmittauslaitosta ja Tampereen kaupunkia ilmoittaamaan, miten he aikovat toimia saattaaksen puhelinpalvelunsa sellaiseksi, että se täyttää maksuttomuuden periaatteet.

Kansaneläkelaitos on saanut apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläiseltä huomautuksen puhelinneuvonnan maksullisuudesta. Jääskeläinen tähdentää, että neuvonta on säädetty laissa maksuttomaksi.

Apulaisoikeusmiehen mukaan Kela ei ole ryhtynyt toimenpiteisiin muuttaakseen puhelinneuvontaansa niin, ettei asiakkaalta peritä soitosta normaalia puheluhintaa korkeampaa maksua.

Kela ei esittänyt edes suunnitelmaa maksuttomaan palveluun siirtymisestä, vaikka apulaisoikeusasiamies oli erityisesti kiinnittänyt sen huomiota aiemmin tehtyihin vastaavanlaisiin päätöksiin. Apulaisoikeusmies muun muassa moitti marraskuussa Ajoneuvohallintokeskusta puhelinneuvonnan maksullisuudesta.

Jääskeläinen korosti tuolloinkin, että neuvonnan maksuttomuus sisältyy perusoikeuksiin kuuluvaan hyvään hallintoon, minkä lisäksi siitä on säädetty vuonna 2004 voimaan tulleessa hallintolaissa.

Kela on avannut kalliin neuvontapalvelunsa rinnalle toisen kohtuullisemman hintaisen numeron, mutta apulaisoikeusasiamiehen mukaan se ei kuitenkaan riitä. Jääskeläinen painottaa, että Kela on viranomainen, jonka tehtävänä on hoitaa monimutkaiseen sosiaaliturvalainsäädäntöön kuuluvia etuuksia ja oikeuksia. Sillä on erityinen velvollisuus järjestää puhelinpalvelunsa niin, että asiakkaat saavat tietoa Kelalta ilman ylimääräisiä kustannuksia.

Kelalla on lokakuun loppuun aikaa ilmoittaa, mihin toimenpiteisiin se on ryhtynyt tilanteen korjaamiseksi.

Apulaisoikeusasiamies on pyytänyt myös työhallintoa, Maanmittauslaitosta ja Tampereen kaupunkia ilmoittamaan samaan määräpäivään mennessä, mitä toimia he ovat tehneet saattaakseen puhelinpalvelunsa sellaiseksi, että se täyttää maksuttomuuden periaatteet

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.