Mainos

Keliakia luultua yleisempi sairaus

Sairaus on yleistynyt kahden viime vuosikymmenen aikana.

Keliakia on Suomessa yleisempi sairaus kuin tähän asti on tiedetty. Tuoreen tutkimuksen mukaan lähes kaksi prosenttia suomalaisista sairastaa keliakiaa, valtaosa heistä tietämättään.

Tutkimuksen valossa näyttää siltä, että keliakia on parinkymmenen viime vuoden aikana yleistynyt. Kyse ei ole pelkästään siitä, että sairaus pystytään nykyään toteamaan entistä paremmin.

Keliakiasta kärsivä ei voi käyttää gluteenia sisältäviä viljatuotteita.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.