Mainos

Kelkkakaaharit työllistävät poliisia Lapissa

Kelkkailijoiden nopeuksia hillitään tehovalvonnalla Lapissa.

Ylinopeutta ajavat moottorikelkkailijat ovat työllistäneet poliisia pohjoisessa. Poliisi ja rajavartiosto valvovat laajasti moottorikelkkailua Lapissa Pääsiäisen aikana ja tarkistavat tuhansien kelkkojen ja niiden kuljettajien kunnon.

Tänään valvonnassa jäi kiinni useita ylinopeutta ajaneita, mutta kelkkajuoppoja ei tavattu.

Poliisi ja rajavartiosto tarkistivat tänään kelkkoja ja kelkkailijoita muun muassa Kilpisjärven, Inarin ja täällä Levitunturin alueella yhteensä tuhatkunta.

Pelkästään Levillä annettiin 13 sakkoa ylinopeudesta ja napattiin kolme korttia pois. Suurin nopeus oli 134 kilometriä tunnissa 60 kilometrin rajoitusalueella.

Juopuneita ei kelkan päältä tänään tavattu vaikka viisari joissakin tapauksissa vähän värähti, mutta ei Pekka Karppisella.

- Ongelma on tuolla syrjäseuduilla, harvaanasutuilla alueilla, pienissä kylissä, joissa siirrytään lyhyitä matkoja. Siellä näyttelee alkoholi aika suurta osaa kelkankuljettajilla, ylikonstaapeli Markku Salli liikkuvasta poliisista kertoo.

Kelkat ovat nykyisin pääsääntöisesti kunnossa ja kypärät päässä, mutta joskus ajoneuvon paperit ja ajokortti kotona.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.