Mainos

Kellot on siirretty talviaikaan

Suomi on siirtynyt kesäajasta normaaliin aikaan. Kelloja käännettiin tunti taaksepäin.sunnuntaina aamuyöllä kello 4.00.

Kellojen siirtäminen näkyi muun muassa joukkoliikenteessä. Talviaikaan palaaminen aiheutti aikataulutuksissa hankalan tilanteen, koska kellonajat aamukolmen ja -neljän välillä esiintyvät kaksi kertaa saman vuorokauden aikana.

Junat seisoivat tunnin aamuyöllä

Talviaikaan siirryttäessä liikkeellä oli kuusi kaukoliikenteen yöjunaa. Junat pysähtyivät asemilla ylimääräiseksi tunniksi odottamaan normaaliaikaa.

Pääkaupunkiseudun lähijunista T-juna Helsingistä Riihimäelle (lähtö klo 2.36), L-juna Helsingistä Kirkkonummelle (lähtö klo 3.12) sekä M-juna Helsingistä Vantaankoskelle (lähtö klo 2.50) ja Vantaankoskelta Helsinkiin (lähtö klo 2.40) kulkevit vain kesäajan mukaan.

Lähteviin lentoihin kellojen siirtäminen ei vaikuttanut Ensimmäinen lento aamulla on 6:00 Lissaboniin.

Siirtymät kesäaikaan ja takaisin normaaliin aikaan tehdään aina sunnuntaiaamuisin, jotta se aiheuttaisi mahdollisimman vähän häiriötä arkielämän aikatauluille.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.