Mainos

Kemian lakko saattaa laajentua

Kemian alan lakko saattaa laajentua. Neuvotteluita hoitavan YTN:n hallitus kokoontuu iltapäivällä pohtimaan sitä, pitäisikö neuvotteluja vauhdittaa järeämmillä työtaistelutoimilla.

YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi arvioi, että nyt porrastetuilla kahden päivän lakoilla ei ole saatu riittävää neuvotteluhalukkuutta aikaiseksi työnantajapuolelta. Hän ei kuitenkaan vielä halunnut arvioida, kuinka lakon jatkamiselle käy.

20 suurimmassa kemianalan tehtaassa on järjestetty viime ja tällä viikolla parin päivän täsmälakkoja. Kiistan syynä on YTN:n vaatimus saada akavalaisille ylemmille toimihenkilöille kattava työehtosopimus nykyisen palkkapöytäkirjan sijaan. Se helpottaisi esimerkiksi ylityö- ja muiden korvausten saamista.

Lakon piirissä on ollut noin 7 500 palkansaajaa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.