Mainos

Kemiin satoja turvapaikanhakijoita päivässä – joukossa entistä enemmän naisia, lapsia ja vanhuksia

Sadat Irakista tulleet pakolaiset odottavat Pohjois-Ruotsin Haaparannassa pääsyä Suomen puolelle.

VR:n mukaan Kemistä etelään tulevassa junassa on huomattu ensimmäistä kertaa jopa sadan hengen turvapaikanhakijamääriä.

Toimittajamme Outi Airola vahvistaa Haaparannasta, että Ruotsin kautta Suomeen pyrkivien pakolaisten määrä kasvaa nopeasti.

– Sadat Irakista tulleet pakolaiset odottavat Pohjois-Ruotsin Haaparannassa pääsyä Suomen puolelle. Väkimäärät näyttävät kasvavan päivä päivältä.

– Tornion ja Haaparannan matkakeskus on aivan mustanaan väkeä. Vapaaehtoiset pitävät huolta lapsista ja vanhuksista. Suurin osa on Irakista tulleita sunnimuslimeja, jotka ovat menettäneet kaiken, kertoo Airola.

Tulijoilla on rahaa mukanaan

Turvapaikanhakijat kertovat maksaneensa matkastaan Suomeen jopa 3000 euroa.

– Tulijoiden joukossa on silminnähden enemmän naisia, lapsia ja ikääntyneitä. Nyt liikkeellä on isoja perheitä, joilla mukana on myös isovanhemmat.

MTV:n toimittajan selvitysten mukaan suurin osa turvapaikanhakijoista on matkalla etelään, sillä Kemin ja Oulun vastaanottokeskukset alkavat olla täynnä.

– Ihmiset kertovat matkustavansa Tampere-Helsinki akselille. Kaikilla tulijoilla on varaa itse maksaa matkalippunsa ja ostaa evästä.

– Muutama porukka on ottanut jopa kimppataksin Kemin poliisille, jossa he käyvät rekisteröitymässä turvapaikanhakijoiksi. Kemin poliisilaitokselle on kertynyt jonoa, päättää Airola.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.