Mainos

"Kemijärven tapaus ainakin Suomen ennätys"

Kaupunginjohtaja Timo E. Korva syyttää valtiota välinpitämättömyydestä.

Kemijärvellä ollaan tyytymättömiä valtion tapaan suhtautua Stora Enson tehtaan lakkautuspäätöksiin. Kaupunginjohtaja Timo E. Korvan mukaan poliittisen vallan ohjaus asiassa on ala-arvoista.

Tehtaan lopetuspäätöksen yhteydessä on puhuttu 200 työpaikasta, mutta heijastusvaikutukset ovat huomattavasti suuremmat.

- VTT:n vuonna 2004 tekemän tutkimuksen mukaan tehtaan aluetaloudellinen vaikutus on yli 1800 työpaikkaa. Kun otetaan huomioon, että taustalla on Salcompin tehtaan muutto Kiinaan, joka vei 700 työpaikkaa, niin puhutaan ainakin Suomen, ellei maailmanennätyksestä teollisessa rakennemuutoksessa, Korva sanoi MTV:n Huomenta Suomessa.

Korva sanoo, että hän ymmärtää itälappilaisten huolen asiassa. Hän uskoo, ettei asia jää tähän.

- Stora Enson johdolla alkaa olla jo itsetarkoituksellinen tarve näyttää olevansa oikeassa, ilman että otetaan huomioon Kemijärven tilanne ja tehtaan sulkemisen vaikutukset ympäröivään yhteiskuntaan, Korva sanoo.

Stora Enso on muun muassa palkannut konsulttiyhtiön selvittämään tehtaan tilannetta. Korva uskoo, että yhtiö pyrkii vain viivyttämään tilannetta niin, että asia unohtuisi.

- Tästäkin on olemassa esimerkki Salcompin ajoilta. Heti kun julkisuuden valokeila väistyy, niin kaikki erityistoimenpiteet myös valtiovallan taholta lopetetaan.

Korva ihmettelee myös sitä, ettei Stora Enso kanna huolta tehtaan lopettamisen kustannuksista, jotka nousevat useaan kymmeneen miljoonaan euroon.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.