Mainos

Kemiralla työnseisaus Oulussa

Työt kemikaaliyhtiö Kemiran Oulun toimipaikalla pysähtyvät tänään.

Henkilöstö on ilmoittanut jäävänsä pois töistä vastalauseena yhtiön henkilöstöpolitiikalle. Mielenilmaus koskee sekä yhtiön tehdasta että tutkimuskeskusta.

Tutkimuskeskuksen toimihenkilöt marssivat ulos jo eilen iltapäivällä. Nyt mukana ovat myös työntekijät ja ylemmät toimihenkilöt.

Tuotannot ajetaan alas aamukuudelta. Niitä ryhdytään ajamaan ylös iltapäivällä.

Kemira kertoi viime viikolla aloittavansa yt-neuvottelut ja keskittävänsä tutkimustoimintansa Espooseen.

Henkilöstö arvostelee yhtiötä muun muassa tiedottamisen niukkuudesta. Lisäksi esitykset väen vähentämisestä on henkilöstön mukaan tehty tutkimatta, voidaanko tuotantoa pyörittää nykyistä vähemmällä henkilöstöllä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.