Mainos

Kentälle palannut Lissabonin kone pääsi lähtemään

TAP Portugal -yhtiön kone on päässyt jatkamaan matkaansa kohti Lissabonia, kertoo koneessa oleva STT:n toimittaja.

Lissaboniin matkalla ollut kone joutui aiemmin tänään palaamaan lähtöpaikkaansa Helsinki-Vantaan lentokentälle rikkoutuneen radion takia. STT:n toimittajan mukaan pysähdys kesti puolisen tuntia.  
Kone kiersi yli tunnin ajan Porvoon yllä ennen laskeutumistaan.  

– Kone on jonkun aikaa polttanut kerosiinia, jotta sen on parempi laskeutua keveämmällä tankilla, sanoo Markus Haapamäki Finavian viestinnästä STT:lle.  

Tapauksesta kertoi Iltalehti. Iltalehden mukaan koneen oli määrä saapua Lissaboniin kello 19.45 paikallista aikaa.  

STT ei ole toistaiseksi tavoittanut lentoyhtiön edustajaa kommentoimaan tapausta.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.