Mainos

Kepa: Hallitus leikkaamassa rajusti kehitysyhteistyötä

Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa on huolissaan huhuista, joiden mukaan Suomen hallitus suunnittelee rajuja leikkauksia ensi vuoden kehitysyhteistyömenoihin. Varmistamattomien tietojen mukaan leikkaukset voivat olla jopa 140 miljoonaa euroa, Kepa sanoo.

Kehitysyhteistyöministeri Paavo Väyrynen (kesk.) kertoi tänään avustajansa välityksellä MTV3:lle, että kommentoi asiaa vasta ensi viikolla.

- Leikkaushuhut ovat sokki. Pannanko kehitysmaiden köyhät kantamaan vastuu Suomen taloudellisista vaikeuksista? sanoo Kepan puheenjohtaja Gunvor Kronman (r.) järjestön tänään julkaisemassa tiedotteessa.

Hallitus sopi keväällä 200 miljoonan euron siirtämisestä budjetin sisällä kotimaan työllisyyden tukemiseen. Kepan mielestä on kohtuutonta, että ulkoministeriön hallinnonala, joka vastaa runsaasta kahta prosenttia valtion menoista, pannaan pahimmillaan kantamaan kaksi kolmasosaa tarvittavista leikkauksista.

Leikkaukset ajoittuvat Kepan mukaan myös erittäin huonoon aikaan, sillä talous-, ilmasto- ja ruokakriisien vuoksi avuntarve maailmassa on suurempi kuin koskaan aikaisemmin. Esimerkiksi nälkäisten määrä kasvoi kesällä jo yli miljardiin.

- Hallitus on tähän asti korostanut kehitysyhteistyön tärkeyttä ja Suomen halua kantaa vastuuta. Miksi suunta on muuttunut näin nopeasti? Kronman sanoo.

Suomi profiloitunut kehitysavun leikkaajana

Edellisen kerran Suomi sai kansainvälisesti kyseenalaista mainetta 1990-luvulla leikkaamalla apuaan yli 60 prosentilla. Pudotus on rajuimpia koko kehitysyhteistyön historiassa. Esimerkiksi Ruotsissa vähennys oli tuolloin 17 ja Norjassa kymmenen prosenttia.

Kepa pitää valitettavana budjettineuvotteluista tihkuneita tietoja, joiden mukaan leikkauksia perusteltaisiin nyt EU-maiden kehitysavun minimitavoitteella, jonka mukaan yhteisömaiden tulisi saavuttaa 0,51 prosenttia bruttokansantulosta ensi vuoden aikana. Taantuman takia Suomi saavuttaa tavoitteen suunniteltua pienemmällä summalla, koska kansantalous pienenee.

- Ei pidä unohtaa sitä, että varsinainen tavoite on kuitenkin 0,7 prosenttia vuoteen 2015 mennessä. Nyt tehtävät leikkaukset vaikeuttavat tavoitteen saavuttamista myöhemmin, Kronman sanoo.

Toinen kyseenalainen uudistus, jota hallituksessa ilmeisesti valmistellaan, on muutos pakolaismenojen laskemisperusteissa. Aiempaa noin 20 miljoonaa euroa suurempi osuus niistä aiotaan laskea kehitysavuksi. Tähän asti Suomi on noudattanut suhteellisen edistynyttä menettelyä, eikä ole juuri laskenut kehitysyhteistyöksi menoja, jotka eivät tosiasiassa päädy köyhyyden vähentämiseen kehitysmaissa, Kepa sanoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.