Mainos

Keravajoen kaljakellunta keräsi tuhatkunta osallistujaa

Keravajoella järjestettävä kaljakellunta on kerännyt poliisin arvion mukaan noin tuhat osallistujaa. Kaljakellunnan ideana on laskea pitkin Keravajokea kumiveneillä ja uimapatjoilla ja juopotella.

Vantaan poliisi ja Keski-Uudenmaan pelastuslaitos laati hyvissä ajoin ennen tapahtuman alkua tiedotteen, jossa toivottiin, että tapahtuma peruttaisiin. Tapahtumaa ei kuitenkaan voida estää, koska kyseessä on epävirallinen yleisötapahtuma.

- No sitähän ei kukaan virallisesti järjestä, että internetissä on ollut vinkki, että tällainen on. Kyllähän se ihan sallittua on, että saahan sinne mennä kuka vaan melomaan. Se siinä on huonoa, että kun siellä ei ole järjestäjää, niin kukaan ei vastaa myöskään turvallisuusasioista, komisario Juha Juurinen Vantaan poliisista kertoo.

Tilaisuutta seuraa paikanpäällä muutamia poliiseja, mutta Vantaan poliisia työllistää myös samaan aikaan järjestettävä Korson Ankkarock.

- Meillä on siellä henkilöitä katselemassa, että homma sujuisi, mutta se on niin iso henkilömäärä, että eihän me pystytä näillä voimavaroilla sitä koko jokea kattavasti valvomaan.

Viranomaiset muistuttavat, että joessa on vaarallisia pyörteitä. Lisäksi vesi on paikoin hyvin sameaa.

Kaljakellunta on järjestetty vuodesta 1997 lähtien vuosittain.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.