Mainos

Keravalla evakuoitiin kokonainen kerrostalo – suuri palo saatu sammumaan

Keravalla Lintulammenkadulla kokonainen kerrostalo on tyhjennetty suuren tulipalon vuoksi. Kukaan ei tämän hetken tietojen mukaan ole loukkaantunut palossa, joka sai alkunsa ullakolta.

Päivystävä palomestari Simo Koponen Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta kertoo MTV Uutisille, että kyseessä on 6–7-kerroksinen kerrostalo, jossa on kaksi porrasta. Koponen kuvailee vuonna 2002 valmistunutta kerrostaloa L-kirjaimen muotoiseksi.

– Ullakko on osittain palanut. Ullakolla on varastotilaa, asukkaiden häkkikomeroita, hän kertoo.

Koposen mukaan talo on kärsinyt pahat palo- ja savuvahingot etenkin ylimmissä kerroksissa ja palopaikan alapuolella.

– Siinä vaiheessa, kun pelastuslaitos pääsi paikalle, ullakko paloi pitkällä liekillä katon läpi.

Osa asukkaista poistui rakennuksesta itse ja loput evakuoitiin. Koposen mukaan tällä hetkellä arvioidaan, pääsevätkö asukkaat palaamaan koteihinsa. Toisen portaan osalta tämä vaikuttaa epätodennäköiseltä, mutta toisen portaan asukkailla näyttää olevan parempi onni.

– Nyt vaikuttaisi siltä, että toiseen portaaseen asukkaat pääsevät palaamaan.

Keravan kriisikeskus kartoittaa parhaillaan tilapäismajoituksen mahdollisuuksia.

Sammutustyöt alkavat olla lopussa, mutta jälkivartiointi jatkuu Koposen mukaan ainakin aamuun saakka.

Koponen ei lähde arvioimaan palon syttymissyytä, vaan jättää sen poliisille.

Hätäkeskus sai ilmoituksen suuresta rakennuspalosta kello 22.18. Paikalle hälytettiin toistakymmentä pelastuslaitoksen yksikköä. 


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.