Mainos

Kerimäen kirkon maalaus maksaa maltaita

Etelä-Savossa Kerimäellä valmistellaan mittavaa maalausurakkaa. Maailman suurin puukirkko on tarkoitus maalata ensi vuonna. Ongelmana on se, että urakan hinta on kohonnut alkuperäisistä suunnitelmista jo lähes miljoonaan euroon.

Kirkkoherra Toivo Loikkasen mukaan kirkon ja kellotapulin maalipinta on paikoin jo varsin huonossa kunnossa. Edellisen kerran kirkko maalattiin vuosina 1988-89.

-Hankkeeseen on saatu lahjoituksina jo runsaat 20 000 euroa. Lisäksi seurakuntalaiset ovat valmistelemassa kansalaiskeräystä. Yksi tukikonserttikin on jo tiedossa, kertoo Loikkanen.

Kerimäen seurakunta odottaa hankkeeseensa rahoituspäätöstä Kirkkohallitukselta. Avustuksia on tarkoitus hakea myös TE-keskuksesta. Jos rahoitus järjestyy ajoissa, voisi urakka alkaa huhtikuun lopulla.

1847 valmistunut kirkko on alueen tärkeimpiä matkailunähtävyyksiä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.