Mainos

Kerjäläisiä näkyy maakunnissa aiempaa vähemmän

Kerjääviä ihmisiä arvioidaan olevan monissa maakunnissa tänä kesänä vähemmän kuin viime vuonna. Useista kunnista kerrottiin jo viime kesänä kerjäläisten määrän vähenemisestä.

– Tänä vuonna kerjäläisiä ei ole näkynyt kuin Jyväskylän ydinkeskustan kävelykadulla. Muissa alueemme taajamissa kerjäämistä ei ole juurikaan ollut, sanoo komisario Olli Hurtta Keski-Suomen poliisista.

Myös Oulun, Varsinais-Suomen, Pirkanmaan, Pohjois-Savon ja Päijät-Hämeen poliisit arvioivat, että kerjäläisiä on aiempaa vähemmän, eivätkä he ole aiheuttaneet juurikaan häiriötä.

Maakunnissa on silti keskusteltu autojen pysäyttelijöistä, joiden jäljiltä on ilmennyt huijaustapauksiakin. Autoja on pysäytelty eri puolilla Suomea, sanoo rikosylikomisario Ilkka Laasanen Pirkanmaalta.

Rikoskomisario Mats Sjöholm Pohjanmaan poliisista kertoo, että ulkomaalaiset ovat muutaman kerran pysäyttäneet autoja maantiellä ja kaupanneet rihkamaa. Samassa yhteydessä autoilijoilta on hänen mukaansa saattanut hävitä rahaa tai tavaraa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.