Mainos

Kerrostalopaloa epäillään tahalliseksi Tampereella

Tahallaan sytytetty tulipalo aiheutti vakavan uhan kerrostalossa Tampereella. Henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin.

Tohlopinkadulla sijaitsevan kolmikerroksisen talon ensimmäisen kerroksen kaksio kärsi palo- ja savuvahinkoja. Myös muille huoneistoille aiheutui savuvahinkoja.

Poliisi epäilee paloa tahallaan sytytetyksi ja on ottanut kaksi miestä kiinni tutkimusten vuoksi. Toinen heistä asui palaneessa huoneistossa. Epäillyt ovat olleet humalassa tulipalon syttyessä.

Hälytyksen teki naapuri, joka kuuli palovaroittimen äänen ja liikettä asunnossa ennen kello viittä aamulla. Palokunta ei kuitenkaan löytänyt asunnosta ihmisiä. Osa talon asukkaista oli poistunut ennen pelastushenkilöstön saapumista osan evakuoi palokunta.

Palomestari Jari Hiltunen kertoo, että asunnossa oli useita palopesäkkeitä. Poliisi uskoo, että palo sytytettiin monesta paikasta yhtä aikaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.