Mainos

Kerrostalot rapautuvat nopeammin rannikolla

Elementtikerrostalot rapautuvat nopeammin rannikolla kuin sisämaassa, todetaan Tampereen teknilliselle yliopistolle tehdyssä väitöstutkimuksessa.

Syynä tähän on se, että rannikolla sataa enemmän.

Vesi- ja räntäsateilla on tutkimuksen mukaan ratkaiseva vaikutus vaurioiden syntymisvauhtiin. Sade ja tuuli nopeuttavat sekä betonin pakkasrapautumista että raudoitteiden korroosiota.

Sää selittää myös sen, miksi pohjoiset ja itäiset julkisivut vaurioituvat vähemmän kuin eteläiset ja läntiset. Tämä johtuu väittelijä Jukka Lahdensivun mukaan vallitsevista tuulen suunnista sateiden aikana.

Pakkasrapautumisriski on suurin ennen 1980-luvun puoliväliä rakennetuissa taloissa, koska niissä betonin säilyvyysominaisuudet ovat huonompia kuin sen jälkeen rakennetuissa.

- Tästä huolimatta lähiökerrostaloista löytyi kaiken kaikkiaan melko vähän laaja-alaisia vaurioita, Lahdensivu sanoo.

Hänen mukaansa melko kevytkin laastipaikkauskorjaus yhdistettynä suojaavaan pinnoitukseen riittää useimmissa 1970-1980-lukujen taloissa siihen, että julkisivuille ja parvekkeille saadaan lisää käyttöikää.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.