Mainos

Kesämökit tekevät kauppansa

Kesämökkien hinnat jatkavat nousuaan. Paikoin jopa jyrkästi. Muun muassa Järvi-Suomessa kaava-alueella sijaitsevan valmiin loma-asunnon hintaan on vuodessa tullut euroja lähes neljännes lisää.

Vuoden verran ensimmäistä loma-asuntoa perheelleen etsiskellyt Jari Matiskainen tietää, ettei mökkiä enää löydy viime suven hinnoilla.

- Varsinkin sellaiset, jotka ovat tasokkaita mökkejä ja valmiiksi tehty, niin hinnat ovat olleet nousussa, kertoo hän.

Maanmittauslaitoksen mukaan loma-asuntojen hinnat ovat nousseet vuodesta 1997 lähtien keskimäärin 10 prosenttia vuodessa. Edes vuoden 2000 pörssiromahdus ei laskenut hintakäyrää, jota edelleen pitää nousevana alhainen korkotaso.

Viimeisten kahden vuoden aikana loma-asuntokauppoja on tehty yli 16 000 vuodessa. Tästä vuodesta odotetaan vieläkin vilkkaampaa.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 15.04.2004)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.