Mainos

Kesämökkien paloturvassa paikkaamista

Kesämökkien paloturvassa on usein puutteita. Sisäministeriön selvityksen mukaan vain noin puolessa kesämökeistä on palovaroitin, kun kodeissa se on melkein kaikissa.

Vapaa-ajan rakennuksissa on alkuvuoden aikana ollut 81 tulipaloa. Suuri osa niistä on johtunut puutteellisista palovaroittimista.

Kesämökkien palovaroitin ja nuohous kolmen vuoden välein ovat pakollisia. Tulipaloja on vuodessa keskimäärin 170, joista neljännes on lähtöisin tulisijoista ja runsas kymmenes sähkölaitteista.

Suomessa on lähes puoli miljoonaa kesämökkiä.

- Parhaillaan on vireillä pelastuslain muutostyö, joka saattaa vähentää lakisääteisiä palotarkastuksia. Niiden tarpeellisuuden jatkossa arvioisivat riskien perusteella pelastuslaitokset, kertoo yli-insinööri Kirsi Rajaniemi sisäministeriön pelastusosastolta.

Lakiesitys tullee eduskuntaan vuonna 2010.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.