Mainos

Kesäterasseille puetaan pikkutuhmia tekstipaitoja

MTV3 Uutisten t-paitakilpailu osoittaa, että kesäpaidan teksteissä pelataan seksillä ja huumorilla. Suurin osa tähän mennessä kilpailuun tulleista kuvista osoittaa, että vihjailevat t-paidat kuuluvat kesäiseen terassivarustukseen.

Toinen suosikkiteema kesäpaidoissa julistaa, ettei käyttäjää kannata ottaa liian vakavasti.

Kasper Nieminen kirjoittaa omasta "Pelle" -paidastaan näin:

– En muista, mistä olen paidan jo kauan aikaa sitten saanut. Se on kuitenkin jokin näytekappale, ja niitä ei ole montaa olemassa. Palautetta on tullut paljon. On sanottu, että paitaa kuvaa minua hyvin ja muuta mukavan positiivista. Täytyyhän se itsekin myöntää, että se kuvaa minua hyvin.

T-paitoja tilauspainatuksilla myyvä Sixten Mansner Painotalo TK:sta kertoo, että tämän kevään ykkösteema heillä on ollut Suomen MM-lätkävoitto.

– Näitä 6 - 1 -painatuksia on tilattu paljon. Huumoripaitojakin menee jonkin verran, Mansner kertoo.

MTV3:n uutisten kesäpaita kilpailuun voi ottaa osaa vielä tämän päivän ajan.

Lähetä meille kuva omasta asenne/hupi/ tekstipaidastasi ja perustelut, miksi hankit juuri sellaisen. Kerro myös millaista palautetta olet saanut se ylläsi.

Kuvat voi lähettää osoitteeseen kuvat@mtv3.fi tai uutissilmän kautta. Muistathan laittaa mukaan yhteystietosi, jotta osaamme toimittaa mahdollisen palkinnon.

Paras kuva ja tarina palkitaan. Voittosumma on 100 euroa. Kilpailuaikaa on maanantai-iltaan 20.6 asti. Kuvia julkaistaan pitkin viikonloppua mtv3.fi/uutiset -sivuilla.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.